MONOPELI



  Monopeli on kahden edesmenneen tunnetun teollisuuspatruunan ajanvietepeli Taivaisissa. Pelinappuloina toimivat erään teollisuuslaitoksen ihmiset, jotka kilpailevat, ovat kateellisia ja kostavat toisilleen.

Telepaattiset yhteydet Taivaisten ja Maallisten välillä kytkevät menneisyyden ja nykyajan tapahtumat mielenkiintoiseksi ihmissuhdedraamaksi. Ja vaikka romaanin juoni liikkuu ajassa 1800-luvun puolivälistä tähän päivään, saattaisi kaikki tapahtua ja todellisuudessa tapahtuukin tässä ja nyt. Vain lukijan mielikuvitus asettaa rajat pelin kehittymiselle ja jännityksen tiivistymiselle.

Monopeli on ironinen kuvaus työelämän todellisuudesta ja siksi lukijan on helppo samaistua tapahtumiin. Monet ovat joutuneet tahtomattaan samankaltaiseen tilanteeseen ja menettäneet työpaikkansa vain muutaman vallanhimoisen ihmisen takia.

Kirja kertoo myös kahden merkittävän tekstiiliteollisuuspaikkakunnan: Tampereen ja Forssan syntyhistoriaa aivan uudesta näkökulmasta.

ISBN
951-98548-4-3 nid.
951-98548-5-1 sid.

 

Kirjan arviointi Forssan lehdessä 26.8.2001.

  Kari Siimeksen Monopeli kuvaa muoviryhmän loppua Forssassa
Johtajien vaalittava ihmisiä eikä koneita

Petri Ojanen

Forssassa vaikuttanut Kari Siimes kuvaa uusimmassa kirjassaan Monopeli mielenkiintoista loimikyläläistä teollisuuslaitosta, jossa johtajiston ratkaisuja sanelee järjen sijaan raadollinen vallanhimo. Osin kuvitteellinen romaani valottaa Finlaysonin muoviryhmän loppuvaiheita Forssassa 20 vuotta sitten.
Kari Siimes työskenteli Finlaysonin muoviryhmässä Forssassa 1968-1982. Myyntipäällikkö Siimes on kirjan Ilmari Sirenin esikuva, mutta kirjoittaja tähdentää, että fiktiivisessä romaanissa on yhdistetty hahmoihin eri henkilöiden piirteitä ja muutettu nimiä.
- Vaikka siinä on joitakin henkilöitä tunnistettavissa, ajatus on kuitenkin se, ettei ketään ole tarkoitus henkilönä mollata.
Kirjan reaalimaailman tapahtumat eivät kuitenkaan ole sepitettä, vaan perustuvat todellisuuteen uskomattomuudestaan huolimatta. Kirjan Finpella Oy:n muoviryhmän kohtalon sinetöi täysin epäonnistunut konehankinta: tapettikone S-Works, joka ei pysty tekemään uutuustuotetta, mineraalikuitupohjaista tapettia, saati kunnollista muovimattoa.
- Sen piti olla sellainen ihmesampo, jolla piti tehdä kaikki. Mutta kun sillä eivät onnistuneet uudet tuotteet, eivätkä enää vanhat menestystuotteet ja kun vanhat koneet romutettiin, katastrofi oli valmis, Kari Siimes hymähtää.
- Koneen hankintaa vastustivat aika monet henkilöt, jotka johto vaimensi. Siinä kävi sitten aika huonosti. Monelta meni työpaikka ja aika monet joutuivat kärsimään. Monet joutuivat hakeutumaan muualle, koska Forssassa ei ollut sen alan työpaikkoja.
- Johtajat, joilla on paljon valtaa, voivat käyttää sitä hyvin tai huonosti. Tässä tapauksessa sitä käytettiin niin huonosti, että syyttömät joutuivat syntipukeiksi, sanoo Siimes ja viittaa valheellisiin väitteisiin ja vääristeltyihin tilastoihin.
Viimeiseksi keinoksi jäi toimihenkilöstön huolestunut kirje itse toimitusjohtajalle. Muoviryhmän johtoryhmä sai lopulta mennä ja muoviryhmä yhdistettiin yhtiön sisustustekstiiliryhmään.

Teollisuuspatruunat arvostivat ihmistä

Kirjassa edesmenneet teollisuuspatruunat Axel W(ahren) ja James F(inlayson) alkavat Taivaisista seurata työyhteisön kilpailua ja valitsevat puolensa. Herrat joutuvat kuvitellussa taivaassa murehtimaan, miten heidän aikaansaannoksensa tupeloidaan.
- Suomessa ajettiin alas 1970-80-luvuilla aika useita isoja yrityksiä, koska muutamat härkäpäiset johtajat unohtivat, että ihminen on jokaisen yrityksen tärkein voimavara, ja rupesivat arvostamaan koneita ja laitteita.
- Wahrenille ja Finlaysonille sekä muille patruunoille oli tyypillistä, että he arvostivat ihmistä viimeisen päälle, Kari Siimes huomauttaa. Patruunat olivat oivaltaneet pitää huolta myös perheyhteisöstä.
Siimes kirjoitti tarinansa faktat muistiin 1982, kun hän muutti Forssasta takaisin Kuopioon. Aineistoa hän on kerännyt myös Forssan, Finlaysonin ja Tampereen historioista.
Kari Siimes muistelee Forssan aikaansa kaikkiaan hyvällä. Savon kasvatille Lounais-Häme tuntui tosin aluksi ulkomailta, jossa oli vielä vallalla kastijakoa herroihin ja duunareihin. Kotiutumista avitti, että Finlaysonin työyhteisö huomioi perheet. Patruuna-ajan peruina Finlaysonilla toimi mm. ilmainen lastentarha.
- Silloin oli ylpeyttä olla töissä Finlaysonilla. Tunne johtui siitä, että ihmisiä huomioitiin kaikella tavalla ja pidettiin tärkeinä.
Siimes kuului myös Forssan biljardiklubiin. Hänellä on edelleen tyykikylässä monia ystäviä.
- Voin sanoa, että se oli minun työurani paras työpaikka.

Vakava masennus johti muutokseen

Forssan jälkeen elämä kiidätti Kari Siimestä vauhdilla. Kun aluepällikköorganisaatio meni alta laman syvimpänä vuonna, valittavana oli yrittäjyys tai pitkäaikaistyöttömyys. Hänellä meni myyntimiehenä kolme vuotta liiankin lujaa, kunnes päämies myi yrityksensä toiselle yhtiölle ja Siimes savustettiin uudesta organisaatiosta rumilla tempuilla ulos. Siimeksen psykologinen romaani Siivettömät enkelit kertoo myyntimiehen tarinan menestyksestä masennukseen ja masennuksesta ylös.
- Työuupumuksesta oli lyhyt matka vakavaan masennukseen. Sairastin sitä kolme vuotta. Selvisin kuitenkin hengissä ja olen nyt toipunut täysin. Lääkkeitä en ole enää syönyt neljään vuoteen.
Kari Siimes pääsi viitisen vuotta sitten yksilölliselle varhaiseläkkeelle ja käy nykyisin ehtimiseen luennoimassa vapaaehtoisesti masennuksesta ja sen ehkäisystä. Hän on myös julkaissut kaksi luentosarjoihinsa perustuvaa opasta.
Siimeksen mukaan lääkitystä tarvitaan masennuksen pahimmassa vaiheessa, kun ihminen on toimintakyvytön ja muiden avun varassa, mutta parantuminen edellyttää sairastumisen syiden selvittämistä ammatti-ihmisten avulla ja täydellistä elämänmuutosta. Kiirettä ja stressiä pitää välttää.
- Ahkerat, tunnolliset, kiltit ja ajattelevat ihmiset ovat vaaravyöhykkeessä sairastua masennukseen... On itse päätettävä, ettei minun tarvitse aina olla paras, että minun täytyy oppia sanomaan ei-sana ja ettei kaikkia ihmisiä voi miellyttää.
- Muuten ihminen jää kiinni masennustilaan, joita elämään aina kuuluu. Ihminen, jolla on taipumus masentua, juuttuu siihen kiinni eikä pääse irti. Perusjuttu on opetella positiivisen ajattelun malli, Kari Siimes opastaa. Vastoinkäymisiä ei kannata harmitella, vaan ottaa opikseen ja nauraa itselleen.

 

(Sivu 25)

SUORAAN SANOEN

AULI SULIN

 

MONOPELIÄ

  Kuin suurennuslasi silmään osuu oman alamme nykyeloon Kari Siimeksen romaani Monopeli. Se on kuin shakkia, jossa nappuloina ovat ihmiset.

Siimeksen kirjassa monopeliä pelaavat ajanvietteekseen pari jo tästä ajasta Taivaisiin siirtynyttä tunnettua teollisuuspatruunaa. He jakavat ja siirtelevät nappuloitaan ja ohjeistavat maallisia avustajiaan telepaattisin yhteyksin tänne Maallisiin.

Tämä on pelin maailma. Kun miehet ovat asialla, pääasia on PELI .Peli isoin kirjaimin. Asianhoito on peliä: kuka voittaa, kuka häviää, kuka jujuttaa, kuka nokittaa, kuka taitavimmin juonittelee, kuka parhaiten pimittää virheensä, kuka kerää nöyrimmät nappulat. Siinä aineksia. Huomasitko ,mikä oli asian sisältö?

Et varmasti. Asia, sisältö antaa pelille vain laudan ja nappulat. Väliäkö sillä ,onko pelin alla pankki vai tekstiilitehdas. Peliä pelataan ei mitään tarkoitusta varten, kuten Monopelissä:

- Muista myydä sitä karkeamartioista mustaa muovikangasta. Sitä meidän on helpointa tehdä.

- Kyllä minä sitä myisin, jos keksisit sille käyttötarkoituksia.

Olennaista on myynti, ei ihmisen todellisen tarpeen tyydyttäminen. Sitä on talouselämä nyt. Peliä, toimintaa, raameja. Sisältö on vain väline.

Monopeli on siinä pelissä se peli, johon pikkiriikkinen porukka ryhtyy vaikkapa silloin, kun on ostettu koneet, jotka eivät tee sitä, mitä piti, vaan jotain, jolle ei ole kaatopaikkaa kummempia markkinoita. Koneita ja materiaaleja ei voi syyllistää. Ei myöskään koneiden ostajia voi syyllistää, sillä silloin syyllisyys kiertyy itse johtoon. On pimitettävä virhe ja ruvettava antamaan monoa ihmisille: etsitään syylliset ja heitetään ne ulos, kuten Siimeksen Monopelissä:

- Sirkka Rossi, se tuotekehittelyinsinööri saa potkut.

- Sirkka Rossi?! Sehän siellä on eniten aikaansaanut.

- Voi olla, mutta on hyppinyt liian isoille varpaille haukkuessaan pohjakankaan. Se oli nimittäin johtajien Konttinen ja Lumiala ostos. Ne saa Sirkasta uhrilampaan.

Syyllisiä etsitään ja päitä tippuu. Asiaan osattomatkin saavat osansa: vanhemmasta päästä työnnetään työttömyysputkeen. Valtaapitävät peittelevät virheitään etsimällä koneilleen uutta tuotetta; ensin sen entisen tilalle, jonka tekemiseen kone ei soveltunut, sitten sen tilalle, mitä kukaan ei ostakaan.

Missä on ihminen se, jonka tarpeita tuotantoelämän ja tuotteiden pitäisi palvella? Missä ihminen, jonka elämäntarpeita työelämän pitäisi palvella? Sitä ei monopelissä näy.

Henkisyys, eettisyys ja inhimillisyys eivät ole pelimiesten vahvuuksia, ei edes niillä, jotka ovat päässeet Pyhän Pietarin porttien läpi Taivaisiin, kas näin Monopelissä:

- Minusta tämä peli on muuttunut tympeäksi. Ajanvietettä tämän piti vain olla. Pelistä on tullut ilkeää ihmisten nujertamista epärehellisin keinoin. Oikeastaan voitaisiin lopettaa koko peli tähän, vanha patruuna Axel W. ehdottaa.

- Mikäs siinä, jos myönnät hävinneesi, vastaa toinen neuvoksista, James F.

- En minä nyt sitä tarkoittanut. Reilu lopettaminen ratkaisemattomana tasapelinä, sitä minä tarkoitin.

- Ei käy, vaikka ymmärrän, että pelkäät häviäväsi, ilkkuu James F. – Niin kuin silloin... Lause jää kesken, kun Axel W. nostaa nyrkkinsä pystyyn uhkaavasti.

Siis pelko! Ja uhmakas puolustus! Pelin on siis jatkuttava, kunnes ainakin toinen on motitettu mattiin ja ainakin jommankumman nappulat on pyyhkäisty pelilaudalta. Sitten alkaa kilpailu uuden kumppanin kanssa, kunnes...jne.

Voisiko joku kertoa mikä tolkku tässä on? Mikä tolkku on siinä, että yritys toisensa jälkeen häviää kartalta ja yksilö toisensa jälkeen putoaa pois elämisen syrjästä? Vai onko tyydyttävä hyväksymään todeksi: ei ole tolkkua pelissä eikä pelaajilla?

Aikuisuuden käsitteistä katsottuna peli pelin vuoksi vakavilla asioilla on lapsellista. Leikki ihmisen elämällä ja hyvinvoinnilla on henkisesti kehittymätöntä, eläimellistä vastuutonta raakuutta. Siimeksen ansio on, että hän selkein vedoin ja ironialla hätkäyttää ainakin ihmettelemään tämän meiningin mielettömyyttä.

Monopelin keskeinen teema on juonittelu. Selän takana toimintaan tulee Taivaisten neuvoksilta neuvoja:

- Muista, että esimies vetää aina pitemmän korren, jos tulee kiistaa. Muista varovaisuus. Pienikin lipsahdus voi paljastaa. Kannattaa pysyä taka-alalla ja antaa vaikka Hannun hoitaa asioita. Muista olla nöyrä. Jos et ymmärrä olla jees-jees -mies, et ymmärrä peliä.

Täällä Maan päällä tapahtuu näinä aikoina, että monon alle on menossa myös jees-miehiä ja - naisia. Mikä neuvoksi? Mistä uusi uskonto, jos usko nöyryyteenkään isompien edessä ei auta?

Siimeksen Monopeli on jännäri siitä, voittavatko faktat vai faktojen pimitys ja hävitys, vastuu vai lojaalisuus hierarkialle. Monopelissä mennään ohi omien esimiesten ylempien tykö, kuten alallammekin on ohitettu yhtiöiden johtoa ja kävelty ministerin puheille. (Vakuutusyhtiöt)

Miten ylemmät auttavat Monopelissä? Lue kirjasta. Miten ylemmät auttavat Sampossa? Lue tästä lehdestä. Vertaa.

Hiljentykäämme Jouluun ja antakaamme ajatus myös vuorineuvoksille siellä Taivaisten Neuvostenlaaksossa. Heidän vuotensa kohokohta ei ole Kristuksen syntymäjuhla, vaan neuvosten merkittävien maallisten aikaansaannosten esittelytilaisuus Taivaskeitaalla. Axel W. esitteli kirjan vuonna keilahallin.

Jos neuvokset lähettäisivät meille joulukortin ,siinä ehkä lukisi patruuna Axel W.:n ohje pojantyttären-pojanpojalleen:

"Elämä on peli poikaseni. On osattava pelata korteilla, jotka kulloinkin ovat käytössä".