G1/Sk1 ja G1/Sk2

Etusivulle


G1/Sk1

kevyt sekajunaveturi

117 - 126    1885
127 - 131    1886
136 - 139    1887
140 - 149    1888
152 - 159    1891
160 - 163    1892
164 - 172    1893
183          1893

Schweizerische Lokomotiv- & Maschinenfabrik, Winterthur, Sveitsi

G1/Sk2

kevyt sekajunaveturi

196 - 201     1896
212, 213      1898

Schweizerische Lokomotiv- & Maschinenfabrik, Winterthur, Sveitsi


Sk1 -sarjassa (G1, G2 ja G4) yhteensä 60 veturia
G1/Sk1 -sarjassa 51 kpl
Sk2 -sarjassa (G1, G6 ja G9) yhteensä 40 veturia
G1/Sk2 -sarjassa 8 kpl
pyörästö 2-6-0
lempinimi "Pikku-Rusko" 
G1/Sk1

Kun linja-ajossa huonokulkuiset C-sarjojen veturit kävivät kasvaville junille liian heikoiksi, Vr tarvitsi raskaamman, tehokkaamman ja parempikulkuisen veturityypin. 1884 suunniteltu veturisarja oli vapaasti sivusuunnassa liikuvalla yksiakselisella johtotelillä ja kolmella vetoakselilla varustettu lehtijousitettu Mogul, siinä oli kaksoiskoneisto, Stephensonin luistikoneisto ja tasoluistit. Alkuperäinen veto- ja juoksupyörien koko kasvoi, kun ryhdyttiin käyttämään paksumpia pyöränrenkaita (1219-1250 mm, 762-787 mm). Ensimmäiset veturit tilattiin SLM:lta (117-131) 1884 (sarja G1), sama valmistaja teki myös seuraavat erät (136-149, 152-172, erikseen 183). Jo 1888 Vr:n Helsingin konepaja oli valmistanut veturit 134 ja 135, se teki vielä 1895-96 veturit 184 ja 185. Nämä neljä saivat sarjamerkin G2. Viimeiset saman tyyppiset veturit tilattiin Dubsilta 1894 (186-190, sarja G4). 1942 kaikki G1,G2 ja G4 -veturit yhdistettiin sarjaan Sk1. Muutostöistä huomattavin oli höyryntulistuksen käyttöönotto 1909-10 osassa vetureita, hyvien kokemusten myötä suurin osa sarjasta muutettiin 1920-luvun lopulla tulistinvetureiksi.

Sk1-vetureita käytettiin eri puolilla rataverkkoa henkilö-, tavara-, seka- ja työjunissa. Ne väistyivät 1920-luvun lopulla linja-ajosta raskaaman kiskotuksen edetessä tehokkaamman vetovoiman tieltä, myöhemmin veturit palvelivat järjestely- ja työjunissa, joidenkin sivuratojen henkilö- ja sekajunissa, vaihtotöissä ja varavetureina. 1925-39 hylättiin 38 veturia, sodan aikaisen ja jälkeisen veturipulan takia loput 22 vasta 1948-54. 124 on Rautatiemuseossa ja 135 Hyvinkään konepajalla, 6 myytiin eri yrityksille 1925-50.

tyyppi 1C n2
tyhjäpaino 24,4 Mp
työpaino 26,6 Mp
akselipaino 7,5 Mp
pituus 12,824 m
suurin sallittu nopeus 60 km/h
vetopyörien halkaisija 1,219 m
vetovoima 3830 Kp
tulipinta 68,3 m²
työpaine 10,6 kp/cm²
sylinteri/isku 380/510 mm
vesitila 4,6 m³
halkotila 5 m³
hiilitila 4,5 m³