kevyt sekajunaveturi 373 - 375 1901 376 - 396 1902 397 - 406 1903 427 - 429 1904 430 - 436 1905 Tampereen Pellava- ja Rautateollisuus Oy, Tampere Sk3 -sarjassa (G3, G5, G10 ja G11) yhteensä 88 veturia G11/Sk3 -tyyppiä 44 kpl pyörästö 2-6-0 lempinimi "Mummo"
Sk3:t valmistuivat 1892-1905, tilauksia toimittivat SLM, Dübs, Schwartzkopff ja Tampella (373-406, 427-436). Alkuperäiset sarjamerkit olivat G3, G5, G10 ja G11, ja teknisesti lähes samanlaiset veurit koottiin 1942 kaikki sarjaan Sk3.
Niissä oli alunperin yhdyskoneisto ja märkähöyrykattila, Stephensonin luistikoneistot ja tasoluistit, uusimmissa Dultzin käynnistys- ja vaihtoventtiili (asennettiin koko sarjaan 1920-luvulla). Muutamissa uusimmissa kokeiltiin 1930-luvulla höyrynkuivauslaitetta.
Veturit palvelivat etupäässä tavaraliikenteessä, myöhemmin jonkin verran seka- ja henkilöjunissa. Tk3:t ja Tv1:t syrjäyttivät Sk3:t tavarajunista, ja ne siirtyivät vähitellen järjestely- ja työjuniin tai vaihtotöihin (näissä pääosa vetureista oli vielä 1950-luvun puolivälissä).
Sk3:t toimivat eri puolilla maata. 1918 jäi 9 veturia Venäjälle, niistä ostettiin 4 takaisin 1928 (2 korjauskevottomina), 1940 luovutettiin 8 sotakorvauksina , 2 menetettiin sodassa ja Karhulan-Sunilan rautatie osti yhden 1957. Muut veturit hylättiin pääasiassa 1950-luvulla, viimeiset vasta 1960 (mukana museoveturiksi jäänyt 400).
tyyppi 1C n2v tyhjäpaino 32,5 Mp työpaino 35,3 Mp akselipaino 10 Mp pituus 14,07 m suurin sallittu nopeus 60/65 km/h vetopyörien halkaisija 1,219 m vetovoima 4550, 4740 Kp tulipinta 87,2 m² työpaine 12,5 kp/cm² yhdyskone, sylinterit 400/580 mm iskun pituus 600 mm vesitila 7,9 m³ halkotila 7 m³ hiilitila 5,5 m³